(Julkaistu Kotimaa lehdessä 21.12.2016)

Olin puhumassa YK:n vammaisyleissopimuksesta kansainvälisenä vammaisten päivänä 3. joulukuuta Lappeenrannassa. Käsitellessäni sopimuksen yleisiä periaatteita sopimustekstistä pomppasi silmilleni kohta: mahdollisuuksien yhdenvertaisuus. Kuinka hieno periaate! Tuo sopimus velvoittaa vähentämään esteitä, jotka rajoittavat vammaisten ihmisten mahdollisuutta elää yhdenvertaisesti toisten rinnalla. Yhteiskunta ei saa toimillaan tai rakenteillaan estää, mihin vammainen henkilö voi suuntautua elämässään vaan hänellä tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet itse valita omat elämänpolkunsa.

(Julkaistu Ilkka-lehdessä 18.12.2016)

Tänä vuonna itsenäisyyspäivän iltani sujui hienoissa merkeissä. Miljoonaluokan televisioyleisö todisti, kun kättelin presidenttiparia salamavalojen loisteessa. Sain kutsun linnan juhliin valtakunnallisen vammaisneuvoston puheenjohtajan roolissa. Tiedostin hyvin, että olin etuoikeutetussa asemassa ja sain edustaa siellä hyvin suurta joukkoa erityisesti vammaisjärjestökentän puolelta.

(Julkaistu Kotimaassa 10.11.2016)

Mediassa ei ole uutisoitu kirkkohallituksen täysistunnon päätöksestä koskien kirkon vammaistyön neuvottelukunnan loppusyksystä alkavaa uutta toimikautta. Henkilövalintojen yhteydessä sen nimeä uudistettiin. Nyt kirkossamme on saavutettavuuden ja vammaisuuden neuvottelukunta. Mielestäni nimen uudistaminen viestittää tervettä ajattelun kehittymistä suhteessa vammaisuuteen. Uudessa nimessä myönnetään, että neuvottelukunnan tarkastelunäkökulmana pitää olla, kuinka kirkko muuntuu yhteisönä ja organisaationa ottamaan huomioon vammaiset seurakuntalaisensa. Vammaisuus tuo vain silloin tarpeettomasti rajoitteita, kun ympäröivä yhteiskunta ei ota huomioon järjestelyissään monenlaisia jäseniään.

(Julkaistu Ilkassa 23.10.2016)

Tämän päivän mielipiteenvaihdossa ja vaikuttamisessa on sosiaalisella medialla eri muodoissaan merkittävä rooli. Facebookissa ja twitterissä julkaisukynnys on alhainen ja niitä voi käyttää kuka vaan. Niiden käyttö ei ole rajautunut vain viestinnän ammattilaisille. Tällaiset kanavat mahdollistavat hyvinkin nopeat ja spontaanit kommentit, joita ei aina niin kovin paljon harkita. Tämä on luonut olosuhteet, jossa näkyvillä ja vastuullisilla paikoilla olevat saavat aika ajoin hyvinkin voimakasta ryöpytystä omasta toiminnastaan. Kyllä näillä foorumeilla tukeakin annetaan mutta usein suuremman näkyvyyden saa negatiivinen kommentointi. Ovat vastuunkantajat aikaisemminkin saaneet kriittistä palautetta mutta mietin, vaatiiko nykyaika vielä kovempaa nahkaa päättäjiltä, jotta jaksaa toimia johtotehtävissä?

(Julkaistu Kotimaassa 29.9.2016)

Oikein mukavasti menneen kesän jälkeen ajattelin löytää uutta, jotakin älyllistä puoltani inspiroivaa toimintaa. Olin jo viime syksynä suunnitellut meneväni täällä Helsingissä kokoontuvan teologisen yhteisön toimintaan mukaan. Silmiini osui heidän ilmoituksensa syyskauden avajaisista, johon oli järjestetty aiheeltaan ihan mielenkiintoinen keskustelutilaisuus. Kun vielä varmistin soittamalla, että tiloihin pääsee myös sähköpyörätuolilla, kaikki näytti lupaavalta avartaa arkeani. Tunne oli melko musertava, kun minulle avattiin ulko-ovi. Avautuneen rappukäytävän päässä oli kuusi porrasta. Niiden päälle reunaan oli rakennettu kapea luiska, jota pitkin oli ehkä mahdollisuus kulkea kevyellä työnnettävällä pyörätuolilla mutta ei mitään mahdollisuutta mennä siitä sähköpyörätuolillani.