(Julkaistu Ilkassa 6.3.2016)

Hallitusohjelma asetti päämääräksi, että kuntien tehtäviä ja velvoitteita karsitaan niin, että niiden menot pienenevät 1 miljardin. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen julkisti 17.2. toimenpideohjelman, jolla osoitettiin reilun 400 miljoonan euron kustannussäästöt pitkällä aikavälillä.

Nämä leikkaukset painottuvat sosiaali- ja terveydenhuollon alalle, jonka kontolle tulee yli puolet säästöistä. Merkittävää on, että neljäsosa näistä STM:n alaisista vähennyksistä kohdistetaan vammaispalveluihin. Tällä hetkellä ministeriössä valmistellaan uutta vammaislakia, joka yhdistää kehitysvammalain ja vammaispalvelulain. Toimenpideohjelmassa on esitetty, että tässä yhteydessä muutetaan säädöksiä niin, että kuntien kulut pienenisivät 61 miljoonalla eurolla.

Suurin säästö vammaispalveluissa lasketaan saatavaksi, kun lakiin tehdään uusi ikärajaus. Jatkossa tämä laki ei koskisi yli 75-vuotiaita. Heidän palvelunsa hoidettaisiin sosiaalihuoltolain kautta, jossa esimerkiksi kuljetuspalvelujen määrällä ei ole alarajaa ja palveluista voidaan periä asiakasmaksuja. Tällöin iäkkäiltä vammaisilta henkilöiltä poistuisi mahdollisuus saada henkilökohtaista apua, koska sellaista palvelua ei vasta uudistettu sosiaalihuoltolaki tunne.

STM:n neuvotteleva virkamies Jaana Huhta kertoi vammaispalvelujen neuvottelupäivillä, miksi tällaiseen esitykseen oli päädytty. Lähtökohta oli: säästöjä pitää löytyä. Yli 65-vuotiaiden osuus vammaispalvelulain nojalla myönnetyistä päätöksistä on merkittävästi kasvanut. Lain soveltamisalue on luultavasti luisunut yhä enemmän vanhusväestön palveluja hoitamaan. Ikärajaus oli sinänsä pienin paha, kun keskusteluissa vaihtoehtona oli tason lasku kaikilta lain piiriin kuuluvilta päivittäisen elämän sujumisen kannalta olennaisista palveluista kuten henkilökohtaista avusta ja kuljetuspalvelusta.

Toivottavasti emme ole käännepisteessä. Tähän asti sosiaalilainsäädännön uudistuessa ovat kansalaisten palvelut parantuneet. Nyt uudelta lailta vaaditaan heikennystä. Suomalainen yhteiskunta nähdään olevan niin ahdingossa, että on tarve vammaisille kansalaisilleen palveluja tarjoavan lain uudistuksen heikentää palveluja.

Saavutetuista eduista ei luovuta työmarkkinoilla. Nyt sitä on edellytetty yhteiskuntasopimuksen teon yhteydessä. Voisihan ajatella, että yhtä lailla vammaispalvelut pitää olla säästötarkastelun kohteena. Mutta onko vammaispalvelut saavutettuja etuja vai oikeuksia? Onko se etu, että pääset vain kaksi kertaa viikossa kodin ulkopuolelle (kuljetuspalvelu) tai ei tarvitse kolmea tuntia odottaa, että pääset vessaan (henkilökohtainen apu)? Voidaanko näistä käydä neuvottelua, mitä voidaan karsia?

Ei ole käyty keskustelua, mitkä ovat perustuslain tarkoittamat riittävät sosiaalihuollon palvelut. Ei ole ollut tarvetta. Nyt tilanne näyttää muuttuneen. Nyt tarvitaan selkeä viesti poliittisilta päättäjiltä: perussosiaalipalvelut eivät ole edes keskustelussa, kun pohditaan yhteiskunnan säästöjä. Vai onko kohta jäljellä enää kultaiset muistot hyvinvointiyhteiskunnasta?